perjantai 7. lokakuuta 2016

Vaippakakku DIY


Tässä vähän aikaa sitten vietettiin eräitä erityisen spesiaaleja babyshower-juhlia. 
Meidän läheisimmistä läheisimpään piiriin on meinaan syntymässä vauva - ihan näinä viikkoina.
Olen asiasta lievästi sanottuna lääpälläni ja myötäonnesta aivan sekaisin.
Ja kun sitten babyshowereiden aika tuli, halusin ihan ehdottomasti ottaa vaippakakun tehdäkseni ja paketoida siihen niin paljon tunnetta kuin mahdollista.

Tuleva vauva on tyttö - sekin ihanuus vielä. Vaikka omat pienet poikani ovat luonnollisesti parasta maailmassa, niin onhan se nyt ihanaa minunkin päästä vähän osalliseksi kaikkeen vaaleanpunaiseen, rusetteihin ja pitseihin. Vaippakakkuun tuli aika paljon noita kaikkia.


Tulevan äidin luvalla kerron mitä kaikkea kakku itseasiassa sisältääkään, jos vaikka joku siellä innostuu askartelemaan samanlaisen.

- alin kerros sisältää pampers new baby 2 vaippoja, noin 2/3 paketillista. Vaipat on rullattu ja kiinnitetty pikkukumppareilla ja aseteltu pahvin ja kakkupaperin päälle.

- keskikerroksessa on kokonainen paketti pampers new baby 1 vaippoja, samalla lailla rullattuna ja kumilenksutettuna ja kakkupaperin päällä.

- ylimmässä kerroksessa, jälleen kakkupaperin päällä, on 4 vauvan harsoa rullattuna, ja niiden keskellä kakun kruununa Diinglisar-helistin.


Halusimme muun juhlaporukan kanssa että kakussa on mahdollisimman paljon kaikkea tarpeellista mukana ja "sisäänleivottuna". Sophie the Giraffe:n starter kitissä on 4 pientä tuubia vauvan luonnonkosmetikkaa, juuri sopivan kokoiset pakkaukset kakun yläkerrokseen harsorullien väleihin laitettavaksi. Ja pahvipaketista sai vielä leikattua loistavasti teemaan sopivan vyötteen :)


Kerrokset on koristeltu harmaalla paksulla "silkki"nauhalla ja vaaleanpunaisella ohuella nauhalla.
Pitsiteippi viimeistelee kakun ja pitää ohuempaa nauhaa paikoillaan.
Viimeisinä kirsikkoina kakun päällä on kaksi sävyihin sopivaa tuttia.


Kakkua oli niin kiva tehdä, mietinkin että jos aikaa olisi niin en muuta tekiskään kuin näpertelisin näitä. Ihan parasta. 
Myös lopputulokseen olin tyytyväinen ja ymmärtääkseni lahjansaajat myös :)


Voi tervetuloa pieni prinsessa, odotamme sinua jo niin <3


Ihanaa viikonloppua!












3 kommenttia:

  1. Ihana. <3 Mä niin rakastan kaikkea pinkkiä ja tyttöjuttuja! Hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin takaisin. Onnea tädille pienestä! <3 Minulla olisi sinulle blogissani tunnustus.

      Poista
    2. Kiitos Katja kommenteista! :D En oo tänne paljon viime aikoina ehtinyt (kuten varmaan huomasit) mut ihanaa että sä kävit :) Ja kiitos tunnustuksesta <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!