perjantai 8. heinäkuuta 2016

Ron Mueck



Menossa Tampereelle? Jos menet niin käy tsekkaamassa tämä:


Ron Mueckin näyttely Sara Hildénin taidemuseossa on ollut esillä monissa medioissa ja Hesarista kai minäkin sen bongasin. Ja kun viime viikolla oltiin pikavisiitillä Tampereella ajattelin käydä katsomassa näyttelyn heti saman tien.


Upeita, vaikuttavia, uskomattoman taitavasti tehtyjä! 
Minulle tuli teoksia katsellessa myös jotenkin ihmeellisen rauhallinen ja kevyt olo, ihan kuin olisi ollut tarkkailijana maailmassa jossa kaikki on lopulta kumminkin aika hyvin, vaikkeivät yksittäiset työt siltä aina välttämättä näyttäneetkään.


Jännä juttu. Tämä tunnelma tuntuu jakavan mielipiteitä näyttelyssä käyneiden kesken, joku piti tunnelmaa hyvinkin ahdistavana. Itse taas löysin tilasta ikäänkuin rauhan.


Olisi kiva kuulla miten muut olette kokeneet näyttelyn jos olette jo ehtineet sen näkemään? 
Minä vaikutuin niin että harkitsen menemistä vielä toiseen kertaan (museokortilla se on niiin näppärää!) ja paremmalla ajalla. Viime viikolla seurakseni halunnut pikkuavec piti huolen ettei näyttelyyn jääty asumaan, kultturielämyksemme kesti pyöreät kymmenisen minuuttia.


Museonjälkeisestä jäätelöstä nautittiin kauemmin.

Lisää Ron Mueckista ja näyttelyn aukioloajat sun muut tiedot löydät täältä.


Ihanaa viikonloppua! Paistaispa aurinko!




4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Kohta alkaa loma ja tässä voisi olla jopa yksi kohde lomalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo, menkää! Näyttely oli tosi vaikuttava ja Tampere tietty muutenkin kiva :)

      Poista
  2. Kiitti vinkistä, niitä on aina hyvä olla.
    Osallistu kastehelmi kulhojen(6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä :) Ja kiitos sulle vinkistä, meenkin heti tsekkaamaan arvonnan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!