maanantai 2. toukokuuta 2016

Inspiraatiopäivän parhaat

Viikko sitten lauantaina oli keväisen Indiedays Bloggers´ inspiration dayn aika. En itse päässyt syksyllä järjestettyyn tilaisuuteen joten edellisestä BID:sta oli kulunut aika tasan vuosi ja polte päästä taas mukaan oli kyllä kova! Nää on niin kivoja tilaisuuksia: huippua seuraa, ständien kiertelyä ja kivoja yhteistyömahdollisuuksia, rento ja mukava tunnelma jne. En olis siis pysynyt poissa melkein mistään hinnasta enkä korkeista odotuksista huolimatta pettynyt vähääkään.

Paikka oli tänä vuonna uusi: Kattilahalli Suvilahdessa. Iso tila tuntui suorastaan väljältä, pointsit siitä verrattuna joidenkin edelliskertojen ahtauteen. Näytteilleasettajia oli joka lähtöön, skumppatiskit pitkiä ja väljiä ja uuden huulimeikinkin sain. Täydellistä.


Vaan mikä sitten oli parasta?
Ainakin Instrumentariumin rillit ja arskat. Tämä ständi oli niin magee (ja meidän kuvat Katjan kanssa  niin hyviä :D) että siitä tulee ihan oma postaus pikapuoliin. 
Cloetta hemmotteli sekä suklaalla että pähkinöillä - siis aika hankala tiski ohittaa! 
Uudet dry roasted - pähkinät olivat myös kotiinviemiskassin halutuinta kamaa suola&pippuri version ollessa meidän perheen ehdoton lemppari. Suklaista rakastuin uuteen Crunchy Mango -makuun ja muutkin olivat ihanan erilaisia - ah ja nam.


Ja sitten oli sitä skumppaa ja hyviä syötäviä, mutta kaiken kruunasi kyllä nää muut tyypit :)

Katjan kanssa viiletettiin kuvasta toiseen (siideriä maistellen) ja törmäsin taas niin moneen muuhunkin ihanaan blogituttuun että fiilistelen näitä kohtaamisia vielä pitkään. Vaikka aika moni tuntuikin olevan tänä vuonna joukosta pois? Toivottavasti näen teidät kaikki syksyllä, hyvää mimmienergiaa kun ei voi koskaan olla liikaa.


Iso kiitos siis Indiedaysille mahtavasta päivästä ja upeista järjestelyistä!


Ja spesiaalikiitos ja pusunmoiskaukset näille mahtaville mimmeille:
(kuva Pauli Siuruainen)

ja Katjalle 


Olipahan upea päivä! 


8 kommenttia:

  1. Haha, mä en oo ees huomannut tota mein kavelikuvaa, onpas se kiva! Kyllä oli muksa päivä ja sua aina niin siistii nähdä. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan ookin, en kyllä tiedä mihin katon mut eipä sen niin väliä :D Oli niin kiva nähdä, toivottavasti pian taas! Jos ei muuten niin järkätään omat treffit. Pus ja kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Mahtavia kuvia ja olette Katjan kanssa niin kauniina. Olisipa ollut kiva nähdä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olis ollut niin kiva nähdä! Sua just kaipaisin parin muun lisäksi, mut et ilmeisesti ollut paikalla ollenkaan? Mut syksyllä sit joohan? <3

      Poista
  3. Voi että mua harmitti, kun en ehtinyt tällä kertaa paikalle! :(</3 Seuraavalla kerralla sitten!

    Aurinkoista kevätpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu! Seuraavalla kerralla ehdottomasti <3 Kaunista päivää sinnekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!