torstai 14. huhtikuuta 2016

Kun mutsiin sisustusvimma iski (taas)

Mä niin tiesin tämän: vauvan syntymää seuraa maaninen sisustusvimma.
Kyse ei mielestäni ole niinkään pesänrakennusvietistä, vaan enempi siitä että kun on aikaa katsella ympärilleen niin näkee kaikenlaista: mikä toimii, mikä ei ja ennenkaikkea mikä voisi toimia paremmin.

Nyt on meneillään (never ending) projekti siivous: parissa viikossa olen lähinnä siirrellyt huonekaluja ja aloittanut noin kymmenen uutta projektia. Katotaan mitkä niistä saan loppuun saakka :D Selkeyttäminen ja tavaran karsiminen sujuu aika hyvin, vaikkakin sekin luo jännästi tarpeen hankkia kaikkea uutta - oh my. 

Olohuoneessa mylläsin huonekaluja uuteen järjestykseen: tilaa, avaruutta ja VALOA.


Ja koska vihreys kuuluu kevääseen muutti ikkunalaudalle Granitista löytynyt fikus.



Pari isompaakin muutosta on tänne tulossa, niistä toivottavasti pian lisää.

Tässä elämäntilanteessa siivous ja järjestely on kyllä ihan pelkkää taistelua tuulimyllyjä vastaan. 
Päivät ovat lyhyitä, en vaan ehdi siivota koko asuntoa kerralla. Ja jos siivoaa yhden huoneen on toinen vielä räjähtäneempi. Ja kun pääsee siihen toiseen on ensimmäinen jo sotkettu uudelleen. Loppuihin huoneisiin ei sitten pääsekään ikinä. Luulin että tämä on yleinenkin lapsiperheiden ongelma, mutta viime aikoina olen kyläillyt niiiiin siisteissä kodeissa että kyllä siihen näköjään jotkut pystyy. Mäkin haluan.
No mut, onneks on aikaa (eh heh).



Aurinkoa (ja ikkunanpesua) loppuviikkoon!







3 kommenttia:

  1. No meillä ainakin on sellaista. Ylä- ja alakerta vuorotellen mullin mallin. Nuo teidän ikkunat ovat kyllä super kauniit. Meidän ikkunoidenpesuprojekti alkaa ensi viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuulla että muillakin :) Ja kiitos, ikkunat on ihanat mut siis aivan kamalat pestä. En oo vieläkään aloittanut. Mahtista viikkoa Sanna <3

      Poista
  2. No meillä ainakin on sellaista. Ylä- ja alakerta vuorotellen mullin mallin. Nuo teidän ikkunat ovat kyllä super kauniit. Meidän ikkunoidenpesuprojekti alkaa ensi viikolla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!