maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kuplat Helsingin yllä

Olen aina ennen silleen hyväntahtoisesti sisäisesti hymyillyt ihmisille ketkä vastaavat mitä kuuluu? -kysymykseen "töitä". Samoin kuin niille ihmisille joiden kanssa yritetään tammikuussa sopia yhteistä viikonloppua ja "eka vapaa on toukokuussa". Nyt olen yksi heistä.
Aika pitkään ainoa keksimäni aloitus blogipostauksiin tai facebook-päivityksiin on ollut tyyliin "huh huh" tai "pikkusen rankkaa" tai "no onpa taas viikko vierähtänyt sellasta vauhtia että!". Enpä siis syystä ole viime aikoina paljon kirjoitellut - ehkä ihan hyvä.
Eräs tuttu sanoi näistä meidän ruuhkavuosista (uuh että vihaan tuota sanaa) jutellessamme että: kuulostaa arjelta. Se oli musta äärettömän hyvin ja lohduttavasti sanottu. Koska sitähän tämä on - minulla ja varmasti aika monella meistä. Sitä turvallista ja kuitenkin aika hyvää perusarkea.
Vaikka mitään ei ehdi, ketään ei koskaan näe. Urheilu tai kirjan lukeminen on haaveissa vain! 

Sovitut tapaamiset menevät viikkojen päähän ja kun ne sitten lapsen sairastuessa peruuntuvat on pettymys ihan lapsellisen iso (äidilläkin erityisesti).

Onni tässä on nyt ollut se että isä-Papa on voinut olla nämä sairaspäivät kotona. Pari isä-poikapäivää ja täällä osataan taas ihan uusia sanoja. "Veekkokauppa", "Motonetti", "Gikantti". 
Jättisaippuakuplien tekoväline on sieltä ensimmäisestä.


2 kommenttia:

  1. Ihanat kuplamaisemat teillä, oih! Ruuhkavuodet on kyllä ärsyttävä sana! Mutta niin se on, kukaan ei ehdi nähdä. Ja mitäs jos lapsia olisi useampi, ne sairastavat eri aikaan jajaja... Huuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en pysty edes kuvittelemaan miten ehtisin enää koskaan mitään jos lapsia olis useampi :D Kiitos kommentista murunen ja ihanaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!