sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Olohuone vol 312 ja sunnuntai-smoothie


Huonekalujen järjestyksen myllääminen on lähtenyt meidän huushollissa ihan lapasesta.
Paitsi että itse siirrän niitä suunnilleen joka päivä, niin lisäksi Papa siirtelee ne aina oman mielensä mukaan (just kun mä olin saanut ne hyvin!).

Mutta tätä asetelmaa EI siirretä. Nyt on meinaan hyvä! (Ehkä sadannen kerran :))


Valaisin tuli Tampereen kodista samoin kuin uusiomuuttaneet Barcelona-tuolitkin, ne siis kävivät remonttievakkomatkalla Tampereella. Että kyllä tämä sisustusprojektikin tässä pikkuhiljaa etenee, vaikka välillä tuntuu ettei tapahdu mitään. Toki paljon on vielä hankittavaa (3/4 olohuoneesta on meinaan nyt tyhjänä) niinkuin aiemmissa postauksissa onkin varmasti ollut puhetta, mutta nyt näillä olemassaolevilla huonekaluilla tämä järjestys on paras mahdollinen.

Huonekalujen siirtelyn lisäksi tähän sunnuntaihin kuului myös kyläilyä, rakas ystävä kävi pienemmän poikansa kanssa aamuvierailulla ja mepä pistettiin pystyyn oikein brunssi!


Smoothiesta tuli sattumalta niin hyvää että taidan laittaa reseptin ylös tännekin:

250 g pakastemansikoita
200 g mangokuutioita (pakaste)
1 banaani
1/4 tuoretta ananasta
2 dl porkkanamehua 
2 dl luonnonjugurttia
n. 2 dl vettä

...ja blenderiin.

Lapsetkin tykkäsivät terveellisestä aamujuomasta - suosittelen!


Mukavaa sunnuntainjatkoa!








10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No kyl! :) Oli tosi hyvää vaikka itse sanonkin :D

      Poista
  2. Hitsi, että näytttää hyvältä! Sekä brunssi, että olkkari:)

    VastaaPoista
  3. En osaa muuta sanoa kuin WAUDE, mikä koti!
    ♥ ♥ ♥
    Jään jännityksellä odottamaan kotikuviasi vol. 320... :-) ja (-_-)

    VastaaPoista
  4. Vieraat kiittää herkkubrunssista! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaahan hyvä armaat vieraat, tervetuloa toistekin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!