sunnuntai 31. elokuuta 2014

"Kun on kato omakin elämä"

Vähän aikaa sitten törmäsin siihen kuin kiviseinään. 
Kirpaisi kovasti hetken, mutta pitkään sen jälkeenkin (edelleen) mietin asiaa paljon.
Kiviseinän nimi oli haluttomuus auttaa. Haluttomuus antaa omasta ajastaan toiselle, syynä se että "on kato omakin elämä".


Olenhan minä nyt ennenkin vastaavaan törmännyt. 
Ihmistä joka haluaa auttaa muita pidetään helposti naiivina: 
"Et sä nyt kuitenkaan voi maailman kaikkia kettuja pelastaa" kun ei kuuna päivänä pukisi turkkia ylleen. 
Tai "Ei kuule ole aikaa/rahaa auttaa muita, kyllä ne itselle kaikki menee".
Intian lasten auttajaa syytetään messiaskompleksista, Lastensairaala-keräykseen osallistuvalle tuhahdellaan. Naapurin rollaattorimummua vältellään ettei vaan tarvitsisi auttaa.

Mikä se on mikä auttavaisuuden tappoi, kyynisyyskö?

Oman mielenterveyteni takia minun on helpompi ajatella että jotkut vaan eivät osaa auttaa.
Jos on lusikalla saanut ei voi kauhalla ammentaa. Jos ei koskaan ole kokenut miltä tuntuu kun itseä pyyteettömästi autetaan tai ilahdutetaan ei kai voi osata auttaa muitakaan.


Minä olen onnekseni kasvanut ilahduttamisen ilmapiirissä. Minun perheessäni ostetaan pitkältä matkalta kotiutuvalle aamupalatarpeet jääkaappiin, ehkä siivotaankin. Meillä voidaan lähettää "Tykkään susta!" kortteja ihan ilman syytä ts. merkkipäivää, ihan vaan siksi että se ilahduttaa kortin saajaa. Ja meillä voidaan halata ihan vaan siksi että tykkää toisesta, ja ennenkaikkea toisille annetaan aikaa.

Äitini kaltaista toisten huomioijaa ja ilahduttajaa on tänä päivänä vaikea löytää.

Tai ehkei sittenkään.
Sattuipa nimittäin viime viikolla toisenlainenkin (tällä kertaa mukava) episodi:
myrsky oli katkonut meidän leikkipuiston tammen oksia, ja ne olivat lehtineen tammenterhoineen kaikkineen putoilleet maahan. Poika keräili niitä, mutta sen sijaan että olisi pitänyt ne itsellään hän antoi niitä aina lähimmälle lapselle joka ehkä hieman hämmästyi mutta myös taatusti ilahtui. Annettuaan oksan poika nauroi ja taputti itselleen ja haki taas uuden oksan - ja vei seuraavalle.
 Mikä puhtaista puhtain antamisen ilo!


Pidä rakas aina toi.
Älä koskaan kyynisty.
Vaikka et kaikkia maailman ihmisiä voisikaan pelastaa niin jonkun ihmisen koko maailman voit,
ja se olisi maailman hienoin juttu se.

Antakaa tekin aikaanne, se on arvokkainta mitä meillä ihmisillä on. Huomenna on Suomen Random act of kindness-päivä - erityisen hyvä päivä ilahduttaa ja huomioida kanssatallustajaa.


Tämän postauksen kuvat ovat aamuiselta brunssilta, jolloin minulle aikaansa antoi ihana blogiystävä Amanda. Tapasimme ensi kertaa kahdestaan, ja voi että oli mukavaa! Ihana seura ja mainio ruoka tekivät hyvän mielen mikä varmasti kantaa vielä pitkän aikaa, kiitos siis sulle murunen <3

6 kommenttia:

  1. Ihania viisaita sanoja. <3 Ja kiitos sinullekin seurasta, oli tosi kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Amanda - kivasta kommentista ja ennenkaikkea seurasta! Seuraavaa tapaamista odotellen <3

      Poista
  2. Tämä pitää niin paikkaansa. Ihanan tekstin olit kirjoittanut ♥
    Tää lomalta palailija pääsee pikkuhiljaa taas kärryille blogeihin, tätä luettavaa kun on kertynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Janet rakas ja tervetuloa takaisin!! Toivottavasti oli hyvä loma, sua on ollut ikävä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!