maanantai 10. maaliskuuta 2014

Vähän erilainen treenipäivitys kuin suunnittelin

Tänään mun piti tehdä vihdoinkin treenipostaus missä olis parit gym-selfiet, uudet päivitetyt saliohjelmat ja vähän juttua siitä miten tämä treenailu nyt on mennyt.

No toisin kävi. Joudun tekemään tapaturmakertomus-postauksen (surkeilla kuvilla).


Suunnitelmissa oli siis tehdä tänään normaalit salitreenit, ottaa parit kuvat ja tehdä joku-tosi-ihana postaus.

Niin me sitten pojan kanssa lähdettiin aamuvarhaiseen kävellen kohti salia, hän tietenkin tyytyväisenä rattaissa istuen. 
Olen ennenkin maininnut että meidän salimatkalla on ensin piiiitkä ylämäki, jonka jälkeen piiiiitkä alamäki. Mikä loppua kohden vielä jyrkkenee. Ja kun jyrkkään mäkeen lisätään vielä asvaltti, jonka päällä on reilusti talven jäljiltä jäänyttä soraa, ja yhdet vähän turhan kovapohjaiset kengät niin huonostihan siinä käy - kaaduin siis.

Ja sattui niin saakelisti. 
Mutta onneksi rattaat eivät karanneet! Se oli se ensimmäinen ajatus. Toinen oli se että mun parhaat jumppahousut meni rikki.

Hetken keräilyn jälkeen ajattelin vielä reippaana tyttönä jatkaa salille, mielessä vaan että pitää ostaa sieltä uudet housut. Vaikka aika paljon heikotti, ja polvi oli kyllä ihmeellisen kipeä.

Housuja riisuessa totuus paljastui ja tajusin ettei tästä ihan laastareilla selvitä.
Ei muuta kuin Mehiläiseen (vaikka vieläkin olin vähän huolissani etten vaan menis turhaan),
missä päivystävä lääkäri totesi iloisesti että täähän on mennyt kaikkien kerrosten läpi! 

Tikit polveen, ja antibioottikuuri.


Kipeä peukalo oli "vain" mennyt sijoiltaan.

Eli niin - ei treenipostauksia tänään eikä muuten koko viikkona, niinkuin ei treeniäkään.

Tehtiin sitten treenien sijaan Gullichsenin dynastian lohi-riisivuokaa.


Se vähän lohdutti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!