lauantai 17. elokuuta 2013

Ei, ei se mennyt niin - eli tämän blogin taustaa

Ajatus omasta blogista alkoi kuplia kutakuinkin vuosi sitten: olin palannut kesälomalta töihin, töitä oli edessä seitsemisen viikkoa ennen äitiysloman alkua, uusi koti oli viittä vaille valmis ja mielessäni suunnittelin mitä kaikkea voisikaan tehdä sillä mielettömällä vapaa-ajan määrällä mitä mulla sitten äitiysloman myötä on.

Se suunnitelma meni jotenkin näin:

Eka tietty sisustaisin uuden kodin valmiiksi. Sitten ottaisin ihania kuvia siitä valmiista kodista ja erityisesti valmiista, vielä tyhjästä lastenhuoneesta ja sit latailisin niitä kuvia mun blogiin ja kirjoittaisin miten odottavan aika on pitkä.
Sitten vauvan synnyttyä kutsuisin kavereita kyläilemään, leipoisin sitruunatorttua ja vauva nukkuis ihanasti - ja mulla olis aikaa blogata ja tehdä vaikka mitä!
Ennenkaikkea meillä olis (avo)miehen kanssa vihdoinkin yhteinen koti, ihana vauva ja mulla äitiysloma ja niin paljon aikaa.
Ja niin, se ei sitten mennyt ihan niin.

Oikeasti se meni näin:

Vauva; ihana, terve, reipas ja kaunis poika jota myöhemmin blogissa Bebeksi kutsutaan syntyi kaksi viikkoa etuajassa yllättäen meidät ihan täysin. Mä olin jotenkin ihan varma että odotus menee pitkäksi: kaikilla kavereillakin oli mennyt, ja vielä pari päivää ennen synnytystä ajattelin että meillä on jotain kuukausi aikaa hankkia kaikki tavarat ja saada koti valmiiksi ja niin edes päin. No, ei ollut. Tavarat hankittiin kerralla viikon kuluttua Beben syntymästä megatehokkaalla Stockan reissulla.

Ja se koti: Viimeisen vuoden aikana olen oppinut että remontit on todellakin juuri niitä asioita joissa se kuuluisa murphyn laki toteutuu ja kaikki mikä voi mennä pieleen menee pieleen. Ja kyllä, remontin arvioitu kestoaika todellakin kerrotaan kolmella niin päästään aika lähelle sitä todellista kestoaikaa. Armas (avo)mieheni, jota myöhemmin blogissa Papaksi (hänen omasta toiveestaan) kutsutaan, teki ympäripyöreää päivää raksalla, hoiti omat yrittäjänhommansa toisessa kaupungissa ja arvaahan sen paljonko sen jälkeen jäi aikaa osallistua vauvan hoitoon ja aika lievän uupuneen äidin tukemiseen - no ei juuri yhtään.
Ja koska meillä ei sitä yhteistä kotia vielä ollut ja sinkkukodit sijaitsivat vajaan 200 kilometrin päässä toisistaan niin lopputulema oli se että minä pakkasin ja purin autoa, ajoin enemmän tai vähemmän huutavan vauvan kanssa Helsinki-Tampere-Helsinki -väliä vähintään riittävästi, ja odotin kuin kuuta nousevaa että se yhteinen koti valmistuisi ja me saatais vihdoinkin olla niinkuin "normaalit" ihmiset.

Tuohon reiluun yhdeksän kuukauden kiertolaiselämään mahtuu monenmoista muutakin haastetta: vauvamme ei esimerkiksi ollut niitä "syö ja nukkuu" vauvoja vaan hän kyllä söi mutta ei juurikaan nukkunut... Tässä yksi syy miksi blogi sai alkunsa vasta nyt: en nukkunut ensimmäiseen kolmeen kuukauteen ainuttakaan kahta tuntia pidempää pätkää kerralla, ja ensimmäisen kokonaisen yön vasta Beben täytettyä 7 kuukautta. Vieläkin yöt ovat rikkinäisiä, mutta suunta on oikea ja koska nyt pystyn sentään ajattelemaan muutakin kuin nukkumista tai kahvia niin onhan niiden unien pakko olla parempia!

Parempien unien lisäksi tunnelin päässä näkyy tänään muutakin valoa: nyt, yhdeksän kuukauden kuluttua Beben syntymästä uusi koti on valmis.
Huomenna me nukutaan se kauan odotettu, ensimmäinen yö yhteisessä uudessa kodissa, toivottavasti koko porukka!

Eli suunnitelmien mukaan se ei todellakaan mennyt mut hei, me selvittiin! Tänään on siis vihdoinkin hyvä päivä aloittaa myös tämä bloggaaminen. Tervetuloa, mahdollinen lukija! Yritän muistaa että tänne saattaa eksyä joku muukin kuin äitini :)




2 kommenttia:

  1. Eka kommentti! Oikein kiva blogi, jään seuramaan:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista L ja tervetuloa vaan seuraamaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!